EPS:n tiedote Blues Juniorit -yhdistymisneuvotteluista

20.4.2012

Tiedote 20.4.2012

 

Espoolaiset juniorikiekkoseurat Blues Matinkylä ry, Espoon Kiekkoseura ry, Espoon Palloseuran Jääkiekko ry ja Kiekko-Espoo Juniorit ry ovat neuvotelleet seurojen yhdistymisestä.

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n johtokunta on käsitellyt espoolaisten seurojen yhdistymistä useissa kokouksissaan. Valitettavasti esitetystä mallista emme löydä sen enempää hallinnolliselta kuin urheilulliselta kannalta riittävää hyötyä ajaaksemme peruuttamatonta seuramme lopettamispäätöstä. Näin ollen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n johtokunnan kokouksen päätös oli, ettemme voi hyväksyä seuramme lopettamista / yhdistämistä esitetyn mukaisesti.

Koemme nykyisen kasvattajaseuratoiminnan ja yhteistyön espoolaisten seurojen kesken jo nyt hyvin onnistuneena ja tätä yhteistyötä kannattaa ehdottomasti jatkaa ja kehittää entisestään. Valmennuspäällikkökerhon ja valmentajaklubin toiminta koulutuksineen on myös koettu erittäin hyväksi, ja useat yhteisturnaukset eri seurojen kanssa hyvin onnistuneiksi.

Meille Bluesin kasvattajaseurana on ehdottoman tärkeää olla jatkossakin mukana kasvattamassa pelaajia Blues-kilpajoukkueisiin, mutta samalla haluamme taata jääkiekon harrastamismahdollisuuden myös niille espoolahtelaisnuorille, jotka haluavat jatkaa harrastusta lähellä kotia. On myös tärkeää jatkaa hyvää yhteistyötä muiden espoolaisten seurojen kanssa.

EPS on Jääkiekkoliiton sinettiseura ja olemme tehneet lupauksen laadukkaasta ja tasapuolisesta toiminnasta yksilöä kunnioittavassa toimintailmapiirissä. Mielestämme tämä lupaus toteutuu parhaiten jatkamalla toimintaamme omana seurana tekemällä jatkossakin yhteistyötä eri tahojen kanssa.

 

EPS Jääkiekko ry
Puheenjohtaja
Jari Salminen
p. 050 469 5192