Tiedotearkisto
EPS Hockeypankki
Kahvio
Varustepörssi
Palaute
EPS kausijulkaisu
Liity jäseneksi
 helmikuu 2008

Tervehdys Teille kaikille,

Hiihtolomat on takanapäin ja espoolaiset juniorikiekkoilijat viettivät ansaitsemaansa lomaa normaaleista kiekkorutiineistaan.  EPS:n pojat ovat tehneet sen, mitä seura on voinut heiltä tässä vaiheessa odottaa. Kausi on vielä kesken, mutta jo nyt voimme todeta, että paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. Kulunut kausi on ollut osaksi positiivinen ja odotukset täyttävä. Kuitenkin tuntuu, että voimme yhdessä saavuttaa vielä enemmän.

Kuten jo aikaisemmin olen blogeissani todennut, haluan kehittää seurastamme yhteisön, joka mahdollistaa poikiemme (jatkossa toivottavasti myös tyttöjemme) urheilullisten tavoitteiden täyttymisen kts. tammikuun blogi.

Helmikuun blogini on viipynyt , olen pahoillani! Olemme panostaneet koko alkuvuoden siihen, että olisimme seurana ensimmäinen, joka pystyisi  hyvissä ajoin vahvistamaan valmennuksensa ei ainoastaan ns. vanhemmassa päässä, vaan myös muissa ikäryhmissä. Asiat alkavat olla kohta julkistamiskelpoisia. Lisää tästä maaliskuun blogissani.

Tehtyjen toimenpiteiden kautta monet teistä ovat varmasti ajatelleet, että seura toimii vain vanhempien ikäluokkien edun nimissä. Haluankin nyt kertoa teille johtokunnan mallin tässä kehitystyössä.

EPS on yksi espoolaisista kasvattajaseuroista. Tavoitteemme on ylläpitää ja tarjota mahdollisuus kaikille jääkiekosta kiinnostuneille lapsille ja nuorille kasvaa ja hankkia elämän eväitä valvotussa ja virikkeitä antavassa ympäristössä. Ilman hyvin ja ammattitaidolla ohjattua A, B ja C putkea ei mielestäni nuoremmille jäsenillemme synny sitä niin tärkeätä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, joka kantaa harrastuksen karikkojen yli.

Urheilullisuus ja tiukkaankin harjoitteluun sitoutuminen ovat asioita, joista tulemme toiminnassamme pitämään kiinni. Tämä on asettanut johtokunnalle haasteen, johon toivottavasti pystymme vastaamaan. EPS on mielestäni ollut aikaisemmin yhteenliittymä, joka on ylläpitänyt toimintaa kaikissa ikäluokassa, ilman yhteistä säveltä. Tämähän ei voi olla oikein.

Tavoite, jonka toissavuonna asetimme oli, että EPS on muutaman vuoden kuluttua seura, joka puhaltaa yhteen hiileen.

Mielestäni olemme edenneet asioissa paremmin kuin hyvin. Kiitos kaikille aktiivisille mukanaolijoille. Jaksaa, jaksaa, niin kuin katsomosta usein erään naispuolisen vaikuttajan huudot kaikuvat!

Vanhemmassa päässä olemme jo savuttaneet tuloksia sekä asenteellisesti, että tuloksellisesti. A , B ja C  nuoremme tulevat varmasti haastamaan sisarseuransa ensi kaudella. Kiitos tästä hienolle valmennustiimillemme. Erikoisesti kiitos Niki, olet tuonut seuraamme uuden ja ryhdikkään tavan ajatella ja lähestyä asioita.

Nuoremman pään kehittäminen tulee lähtemään liikkeelle nuoremman ja  vanhemman D:n sekä nuoremman C:n valmennuksen ja toimintaedellytysten parantamisesta. Näiden EPS ikäluokkien kehityksen kautta uskon Liiga Bluesin saavan käyttöönsä sitä materiaalia, joka mahdollistaa jatkossakin Kivilinna-palkinnon säilymisen Espoossa. Mikäli omat poikamme eivät tule valituiksi Bluesin try-outteihin, ja sitä kautta kesärinkeihin, haluamme taata heille mahdollisuuden jatkaa harrastustaan riittävän tasokkaasti ja tavoitteellisesti hoidetussa seuraympäristössä. Bluesin kesäringeistä pois tiputetut EPS:läiset ovat aina tervetulleita takaisin ottamaan vauhtia omasta ja turvallisesta kotiseurastaan. Jääkiekkoliiton asettamien siirtoaikojen puitteissa tietenkin.  Kaikkihan tiedämme, että A, B, C putki on kuuden vuoden mittainen ja antaa vielä mahdollisuuden uusien kukkien puhkeamiseen.

Oli mahtavaa, että TV Nelonen toi julki Bluesin kasvattajaroolin. Oli tosi hienoa kuunnella Jukka Holtarin haastattelua ja todeta, että hän vahvana Blues-vaikuttajana on ymmärtänyt  espoolaisen kasvatustyön merkityksen ja sitä kautta vahvasti vaikuttanut Bluesin sekä pelilliseen, että taloudelliseen menestykseen. Kiitos, että olet ottanut riskin ja antanut lahjakkaille kasvattajaseurojen pojille mahdollisuuden näyttää kykynsä. Kiitos Jukka!!!

EPS  on aina halunnut olla seura, joka oman kasvatustyönsä, ja toivottavasti tasapuolisten olosuhteiden kautta tuottaa Blues:lle uusia pelimiehiä ja NHL-varauksia. Se ei kuitenkaan ole päätavoitteemme. Espoo ja Suomi tarvitsevat paljon nuoria, joille jääkiekko ei  ole se ammatiksi muodostuva  juttu. Edellisessä blogissani olen näitä asioita jo käsitellyt. Kausijulkaisumme sivuilta löydätte myös Nikin ja Jussin ajatukset samoista asioista.

Seuraava blogini tulee sisältämään tarkempaa tietoa ensi kauden valmentajistamme ja tavoitteistamme.

Hyvää ja urheilullista kevättä!!!

Ystävällisin terveisin

Olli

 
 © 2008 EPS Hockey SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu